6. Z-kierretangon tuenta

Z-kierretangon tuenta

Eri 3D-tulostimissa on z-akselin kierretangon tuennassa eroja. Ultimaker (ja sen johdannaiset) käyttää pedin liikuttamista z-akselina. Tällöin peti on kiinnitetty vain toisesta (yleensä taka-) reunasta kahteen pystytankoon, joiden välissä on yksi paksu kierretanko ilman yläpään tuentaa.

Prusa i3:ssa (ja sen klooneissa) petiä liikutetaan y-akselilla. Z-akselilla liikutetaan kelkkaa, jossa puolestaan on x-akselilla tulostuspää. Prusan originaaleissa (ainakin MK2) on z-akselin kierretangon yläpää tuettu laakerilla. Eri (teollisiin) tarkoituksiin on valmiita kiinnittimiä kierretangoille, kuten oheinen kuva.

e-Villen Prusa i3 kloonissa on z-akselin kierretangon yläpää tuettu väljään reikään. Se on periaatteessa ihan kelpo ratkaisu. Käytössä, vaikka tuennan reikää öljyäisi tai käyttäisi vaseliinia, kierretanko tuppaa jyrsimään PLA-palasta pieniä hiukkasia. Näillä hipuilla on taipumus noudattaa painovoiman lakeja ja päätyä lopulta mutteriin. Sen välys on niin pieni, että vähäinenkin roska jumittaa sen ja siinä sivussa tuhoaa tulosteen kunnon rutinan säestämänä.

Valitettavasti e-Villen tulostimen valmistaja on antanut tulostettavat osat vain g-koodina. G-koodia on hankala muokata muihin tiedostomuotoihin.

Olen löytänyt vain yhden paikan, joka (yrittää) kääntää g-koodin esim. stl-muotoon. Kirjoitin tarkoituksella, että yrittää. Kyseinen palvelu oli jonkin aikaa beta-vaiheessa ja ilmainen. Mutta on nykyisin maksullinen. Tosin en ole huomannut, että tulos olisi parantunut sitten beta-vaiheen, sillä en ole kertaakaan saanut käännöstä toimimaan niin, että siitä olisi jotain hyötyä.

Yllä oleva valmis tukiosa ei kunnolla mahdu käytettävään tilaan, joten z-akselin laakerituki piti piirtää uusiksi.

Prusa Research antaa omat osansa myös CAD muodossa. He käyttävät (tai ainakin julkaisevat) osansa STL:n lisäksi OpenSCAD tiedostoina. OpenSCAD on oma maailmansa, joka graafisiin piirto-ohjelmiin tottuneille tuntunee vieraalta. Mikäli haluat yleensäkin muokata scad-mallia (lukuun ottamatta parametrisoituja), niin STL:n voi kääntää (esim. Meshmixer) COLLADAn dae-muotoon. Sitä ymmärtää aika moni CAD-ohjelma. Riippuu siten ihan alkuperäisen mallin (siis STL:n) laadusta, millaisen mesh-viidakon saa tulokseksi.

Jostain kumman syystä e-Villen toimittaja on määritellyt yläpalat niin, että se asennetaan 4 mm yläprofiilin päistä, koska tulostetta on lyhennetty samaiset 4 mm.

Tuntui luontevalta lisätä tuo mystinen 4 mm palikkaan ja asemoida se suoraan yläprofiilin päihin.

Laakerina käytin 688ZZ (8x16x5). Kun laakerin ympärille laittoi 4 mm kauluksen, niin se mahtui sopivasti kiinnitysruuvien kolon reunaan.

Koska tulostus on mukavinta tehdä yllä olevan piirroksen mukaisessa asennossa, niin laakerin (käytössä) alatukena on pieni rengas. Peilikuvan voi helpoiten tehdä slicerilla.

Asennuksen tein suoraviivaisesti. X-remmi löysälle, ylätuet paikoillaan, mutta en vielä kiinnittänyt niitä yläprofiiliin ja ajoin kelkan ylös. Uudet tukipalat osuivat kohdalleen, eikä niihin jäänyt kiinnityksen jälkeen mitään ylimäärästä jännitystä.

Olen nyt käyttänyt tuota viritystä runsaan kuukauden (ahkerasti, päivätolkulla) ja se on toiminut moitteettomasti.

5. X-hihnan kiristin yms.

X-remmin kiristin

e-Villen Prusa i3 kloonin x-remmin kiristys on ihan toimiva, mutta helpompiakin ratkaisuja on olemassa.

Perusongelma juontaa juurensa extruderin ja kelkan kiinnityksestä. Siinä on käytetty monesta muusta kloonista poikkeavaa reikäväliä, joten lukuisat vaihtoehtoiset extruderit on hankala istuttaa nykyiseen laakerikelkkaan. Ehkä ajatuksena on saada koko lämpöpää tukevasti kiinni. Tarkoitus on ollut hyvä, sillä tulostuspäähän syntyy klappia laakereiden välyksestä lähtien kelkan ripustukseen asti. Oman, helposti eliminoitavan lisänsä klappiin tulee x-remmin löysyydestä.

X-remmin kireyttä voi hoitaa ensiapuna tulostamalla E:n muotoisen palikan, jonka pujottaa hihnaan. Se auttaa vähän, mutta ei ole sitten sen kummoisemmin säädettävissä.

Thingiversestä löytyi taaskin lukuisia virityksiä. Niitä en vain saanut sopimaan käytössä olevaan tulostimeen. Eli SkeutchUp auki jne..

Onneksi oikeanpuolen kelkassakin laakerin ja remmin kiinnitystä varten oleva aukko menee koko kappaleen läpi, joten kiristimen voi virittää ko. kappaleen oikealle puolelle.

Kuten kuvasta näkyy, kiristin on yksinkertainen (sukulaiset sanovat, että yksinkertaisuus on kaunista ja hymyilevät).
Mitoituksessa ei ole muuta tarkkaa (eikä sekään niin kovin tarkkaa) kuin ohjaustappien koko. Niiden pitää mahtua vanhaan koloon ja samalla tukea koko viritystä.

Laakerina käytin ulkohalkaisijaltaan 14 mm laakeria. Kun molemmin puolin jättää remmiä varten 2 mm tilaa, saa keskiaukon kooksi 18 mm. Remmi on 6 mm leveä, joten milli molemmin puolin välystä ja aukon leveydeksi tulee 8 mm (+ jotain, jos haluaa väljemmän). Reijät tulevat keskelle aukon sivuseiniin laakeria varten ja ylä- ja alapäähän kiristyspultteja varten sekä muttereiden kolot. Käytin 3x20 mm pultteja ja neliömuttereita.

 Kiristin toimii, kuten sen on tarkoituskin. X-remmin voi kiinnittää kelkkaan niin kireälle, kuin mukavasti saa ja kiristää sitten tarkemmin säätöpulteilla.

Koska tulostimeni PLA-osat olivat mustia, käytin e-Villen mustaa filaa. Se ei tulostu niin kiiltäväksi (makuasia, pidän mattapinnasta enemmän) kuin tulostimessa käytetty PLA. Koska myös kiristinpala ja hihna ovat mustia, ei kuvasta saa helposti selvää tai sitten saa.

Ainoa tähän mennessä löytynyt huonompi puoli on se, että vanha remmi on tähän viritykseen liian lyhyt. Metrin GT2-hihna riittää hyvin ja jääkin vielä pikku pätkä.

Apua Flexi-filan tulostamiseen

Flexi-fila on osoittautunut sopivuutensa moniin käyttötarkoituksiin, kuten kameran yms. linssin suojuksiin ja leluautojen renkaisiin.

Flexi-filaa löytyy monelta valmistajalta. Ne jakaantuvat perusmuoviensa perusteella kahteen pääryhmään: TPE (ThermoPlastic Elastomer) ja TPU (ThermoPlastic Polyurethane). Niiden tulostaminen onnistuu jokseenkin samoilla lämmöillä. Merkittävin ero on joustavuus. TPE:n Shore-kovuus on A85 (esim. Ninjaflex) ja TPE:n on A95 (~ D45; ns. semiflex filat mm. e-Villen Flexi-fila).

Kiitos: rigid.ink 

Toimiakseen flexi-filasta tulostetut kappaleet pitää suunnitella materiaalin ehdoilla. Reunan (Slis3r: perimeters) sekä kappaleen sisuksen rakenne ja paksuus ovat tärkeitä suureita.

Hitaalla nopeudella, tässä tapauksessa alle 15 m/s, TPU:n tulostus onnistuu melkein millä tahansa extruderilla. Tulostusnopeutta lisättäessä alkavat ongelmat, kuten rigid.inkin kuva selkeästi osoittaa:

Tulostusnopeuden kasvaessa suuttimeen syötetään vastaavasti lisää filaa. Vaikka kuuma suutin ei aiheuta kovin kummoista vastusta, sekin on liikaa notkealle filalle. Fila etsii helpoimman tien ja pursuaa ulos extruderista.

Yksi näkemäni ratkaisu oli porata lämmityselementille johtava reikä 4 mm:ksi ja laittaa siihen sopiva pätkä bowden-extrudereissa käytettyä teflon putkea. En ole kokeillut, mutta voisi olla ihan toimiva tuokin.

Toinen, ainakin toimiva, tapa on tulostaa piskuinen apupala filan syöttörullien alle. Sen voi mitoittaa huomattavasti "tyköistuvammaksi" kuin oma 5 mm korkea versio. Sen piti olla vain testi, josko ongelma ratkeaisi näin yksin kertaisesti. Mutta kun se toimi, niin annoin olla.

Luiskan kulma on sopivasti 45 astetta. Laakerin kolo on "krouvi". Joku voisi hifistellä tarkemman muotoilun.

Mutta kuten totesin, tämäkin toimi.

4. Prusa i3:n tuunausta

Tulostimen tassujen suojat

Kootessani e-villen Prusa i3:tä huomasin, että kolmiopalikat, joilla koko kehys saadaan koottua, eivät ehkä ole ihan kätevimpiä tulostimen jalkoina. Niiden käyttö on insinööritieteiden näkökulmasta elegantti. Ei tarvita mitään muita osia. Käytön näkökulma on tässäkin asiassa toinen.

Kolmiopalojen reunat ovat terävät ja niillä saa tahtomattaan katkottua stepperin johtimen (jäi alle) ja ikävän näköisiä naarmuja antiikkipöydän lakkapintaan (onneksi vain työpöydän jo entuudestaan kuluneeseen pintaan). Eli tässä on ongelma ja siihen piti kehittää ratkaisu. Kolmiojaloille pitää tehdä kengät.

SktechUp auki ja piirtelemään. SketchUpin suosio perustuu siihen, että se on "yksinkertainen", selkeä. Ohjelma käsittelee kappaleita vain tasoina ja viivoina. Sen kanssa pääsee nopeasti "sinuiksi". SketcUp on samalla "monimutkainen", monipuolinen. Hämmästyttäviä kokonaisuuksia on sillä piirretty.  Mauserilla mitat kolmiopalasta ja arviot tassun koosta sillä vakaumuksen suomalla varmuudella, minkä vain täydellinen tietämättömyys voi suoda.

Piirrellessä ei mieleen pälähtänyt, että 3d tulostin ei voi tehdä ihan jämptiä jälkeä. Filamentti pursuaa ja leviää x-y suuntiin. Z akselin ruuvi on tarkin suuntana (heittoa tulee vain kerroksen paksuuden verran, kerroksen paksuuttahan ei voi muuttaa "lennossa"). Eka kokeiluversio ahisti joka suunnasta. Takatuki oli liian leveä ja tassun kolo sekä pultin reikä olivat liian pieniä sekä x että y -suunnissa.

Myöhemmin ilahduin, kuin luin maan kai suurimmasta yleistekniikan aikakausilehdestä artikkelin Dremelin 3d tulostimesta. Sen "suuri asiantuntija" väitti, että tulostin käyttää 0.1 suutinta. Taisi olla kyse kerrospaksuudesta. Ollessaan mielestään maan suurin ja arvovaltaisin ei tarvitse (lue: viitsi tutustua kunnolla) olla tarkka. Kiireessä maistuu huonompikin ruoka, kuten Teekkarikalenteri kertoi liikenne paikolla olevista ravitsemusliikkeestä ja tässä tapauksessa kiireessä (muidenkin) tulee kirjoiteltua huonompiakin juttuja...

Pari kolme kymmenystä lisää tilaa ja jalka loksahti koloonsa. Etupuolen prikaksi tulostin kopion takalevystä. Laitoin pultin kiinni ja alle vielä kumisen (kai muovia sekin) tuolin jalan suojatarran. Ei enää raavi pöydän pintaa.

Kulmien mutterit

 Varsinkin tulostusuran alkuvaiheessa pedin korkeussäätöjen kanssa menee aikaa. Alumiinilevyn kulmiin, alapuolelle, voi tulostaa mutterien tukipalikat.

Nämä kulmamutterien tuet taisi olla ihan niitä ensimmäisiä tulosteita, jotka itse suunnittelin. Ensimmäiset neljä kulmapalaa (yhtä lukuun ottamatta) menivät ns. pieleen.

En ollut huomioinut, että pohjalevyn kulmareiät ovat porattu suunnilleen sinnepäin. Tulosteideni reiät eivät sopineet levyn reikien kanssa kohdalleen.

Mauseri käteen ja ihmettelemään, kuinkas tässä nyt näin kävi. Selvisi, että joka kulman poraus on erilainen. Eroa pahimmillaan millin verran. Uudet kuvat ja tulostamaan.

Kuten oheisesta kuvasta näkyy, tulostin tällöin vielä teipille. Teippien välinen sauma näkyy tulosteessa ja kulman kärki on tarttunut huonosti. Nopeudet ja etenkin kiihtyvyydet olivat vielä nekin hakusessa.

Mutterin kolon tulostus vaati muutaman iteraatiokierroksen. Filametti pursuaa tulostettaessa ja vaatii vastaavan kompensaation kolon mittoihin. Homman tekee hauskaksi (tai sitten vähemmän) se, että liikkuvia osia on ihan tarpeeksi:

• suuttimen koko
• filan ominaisuudet
• tulostusnopeus
• filan lämpö
• ja kaikki ne tunnetut ja tuntemattomat kosmiset syyt, joihin voi aina turvautua, kun muut selitykset loppuvat.

Kun palat ovat paikoillaan, pedin säätö käy nopeasti.

Kulmiin säätöpyörät

Pedin korkeussäätö on toteutettu monissa tulostimissa pyälletyillä säätöpyörillä (muttereilla).

Tarvittavia M3 muttereita voi löytyä vaikeammin rautakaupasta, mutta verkostahan niitäkin saa.

Thingiversestä löytyy lukuisia esimerkkejä myös tulostettavista vaihtoehdoista.

Samalla kertaa voi vaihtaa (ei todellakaan ole suurta tarvetta) kulman jouset matalammiksi. Siinä saa muutaman millin lisää tulostuskorkeutta (heh, heh. LOL).



Laitoin pari nylonprikkaa mutterin väliin, siten saa sormilla helpommin otteen mutteriin.

Toistaiseksi kokeilemistani vaihtoehdoista pyörylä on ollut käyttökelpoisin. Pedin säätö kulmista (+/- 10 mm reunoista) sujuu niin nopeasti, että auto-levelit saattavat jäävät toiseksi. Auto-leveliä puolustetaan sillä, että se ottaa huomioon lasilevyn kupruilun. 

Oman kokemukseni mukaan 100 celsiuksen paikkella lasi laajenee niin vähän, että kotikonsteilla sitä ei juuri pysty mittaamaan. Jotkut ovat kokeilleet jopa takkaluukuissa käytettyä keraamista lasia (hurjan kallista). Käytän jatkuvasti vanhoista ikkunoista lähtöisin olevaa "kolmen karaatin" kierrätyslasi, yleisimmin 3 mm paksuja. En ole huomannut eroa borosilikaattilasiin. Ehkäpä minulla on huonot hoksottimet.

Toinen tapa on laittaa mutteri yläpuolelle.

Masa lähetti kuvan omasti tulostimestaan.

Se tekee pedin säädön vieläkin helpommaksi (ei tarvitse miettiä kumpaan suuntaa täytyy kiertää ;) ).

Mikäli laitat mutterit yläpuolelle, niin on suurta viisautta tarkistaa, että peti mahtuu liikkumaan rajoituksiinsa asti ilman, että suutin törmää kulmien muttereihin.

Mikäli lasilevy on niin suuri, että mutterit eivät mahdu kunnolla, voi lasia (varovasti) hioa santapaperilla tai dremelöidä (vielä varovaisemmin).

Masa kertoi kokemuksenaan, että kulmien mutterit löystyvät tulostaessa. Ilmiö on tuttu muiltakin käyttäjiltä riippumatta tulostimen merkistä. Tähän on onneksi helppo korjaus. Kiristä alkuperäisiä jousia pari milliä lisää ja säädä peti sitten tähän uuteen korkeuteen. Tietysti voi vaihtaa myös "kireämmät" jouset (ylempi kuva).

Oman kokemukseni mukaan 100 celsiuksen paikkella lasi laajenee niin vähän, että kotikonsteilla sitä ei juuri pysty mittaamaan. Jotkut ovat kokeilleet jopa takkaluukuissa käytettyä keraamista lasia (hurjan kallista). Käytän jatkuvasti vanhoista ikkunoista lähtöisin olevaa "kolmen karaatin" kierrätyslasi, yleisimmin 3 mm paksuja. En ole huomannut eroa borosilikaattilasiin. Ehkäpä minulla on huonot hoksottimet.

Kelatukia

e-villen rakennussarjan kelatuki, mallia "hirsipuu", on teknisesti näppärä ratkaisu, jos käyttää e-villen sinänsä erinomaisia filamentteja tai muita saman tapaisella kelalla olevia tuotteita.

Tämä kelatukimalli osoittautui käytössä ongelmalliseksi, jos

• kelan reiät eivät ole saman kokoisia molemmilla puolilla (Robox),
• kelan reikä on niin pieni (32 mm), ettei sitä saa sopimaan "hirsipuuhun" muuten, kuin ottamalla päätytuen irti (josta tulee sitten muuta "hauskaa") ja/tai
• käyttää 1 kg filamenttikeloja

Roboxin sinällään ihan käyttökelpoiset filamenttien kela on "älykäs" ja tarkoitettu heidän omaan tulostimeensa. 

Kelan idea on ollut siinä, että sidotaan Robox-tulostimen käyttäjät firman omiin filoihin. Harvapa käyttäjä viitsii puolata uudelleen filansa Roboxin kelalle.

Ensiapuna Roboxin ja muiden vastaavien keloja varten tarvitsee tulostaa adapteri. Sininen putki tukeutuu kelan pohjaan ja kärrynpyörä tukee toista reunaa. Kärrynpyörän toiselle puolelle vielä pieni rengas, joka estää kärrynpyörää luiskahtamasta paikoiltaan. Kun mitoitukset ovat sopivia, voi tukea käyttää irto-osina. PLA liimautuu (sormien lisäksi) netin mukaan ns. pikaliimoilla. Asetoonillakin voi liimata, vaikka se yleisimmin mielletään ABS:n kanssa käytettäväksi. Kokeilin myös lennokkien rakentajien suosimaa UHU POR -liimaa (USAssa se kulkee nimellä UHU Creative). Se osoittautui hyväksi valinnaksi.  UHU ALLPLAST soveltuu myös hyvin PLA ym. -filojen liimailuun. Se on "tavallisen" liiman oloista eikä kontaktiliimaan kuten POR.

Tämäkin viritys vaatii "hirsipuun" tuunailua.

Siinä vaiheessa, kun tein nämä tulosteet, olivat remmit vielä kireällä (ne venyvät ajan myötä). Putken tulostin 60 mm/s ja jälki on riittävän nättiä. Ketsuppissa olisi voinut laittaa ympyröihin enemmän tarkkuutta. Huomasin kulmikkuuden vasta tulostaessa. Koska tämäkin laatu riittää käyttötarkoitukseensa, niin annoin olla.

e-ville filat tulevat nykyisin noin 75 x 118 mm pikku keloilla, joiden keskireikä on 32 mm. "Hirsipuuta" pitää tässäkin tapauksessa korjailla.

Pikku kelat ovat näppäriä varastoida. Viimeisten filakerrosten säde tosin on pieni. Fila purkautuu jännityksen takia omia aikojaan lenkuralle. Ilmiostä ei ole harmia.

Toinen, vähemmän hauska, ilmiö liittyy kilon keloihin. Niiden ja "hirsipuun" välille tulee liikaa kitkaa ja filamentti hirttää itsensä kelalle. Etenkin ihan reunassa fila tuppaa vetämään itsensä reunalevyn ja loppujen filakerrosten rakoon. Pahimmillaan filan syöttö pysähtyy. Vetorullassa riittää kyllä tehoa ja se rouhii filaan kolon. Prusa i3 :ssa ei ole (eikä muissakaan) tulostimessa mitään tapaa, jolla tulostin valvoisi filan kulkua. Vaikkei filaa tule, tulostin jatkaa työtään g-koodin loppuun asti haamutulosteena. Atk-väki taitaa puhua simuloidusta tulostamisesta.

Tuunattu tuki 1

Suurin osa näkemistäni kelatuista on mallia "Kurkihirsi". SketchUpilla piirtää nopeasti yläparren tukipalat.

Yläputki on tässä 16 mm aluputki, mutta kaikki muutkin kelpaavat, kunhan vain mahtuvat kelojen reikiin. Robox tarvitsee em. adapterin.

Tämän kaltaisen kelatuen suosion ymmärtää käytössä. Kelan vaihto käy hetkessä ja kela rullaa kohtuullisesti. Kitkahan ei ole hävinnyt mihinkään, mutta ehkä vähentynyt kuitenkin.

Mikäli tulostimen 20x20 profiilia ei ole saatavilla, niin 20x20 U-profiili käy yhtä hyvin. Alumiinisissa kulmapaloissa on tukinystyrät. Niille pitää porata reiät U-profiiliin tai sitten tulostaa omat kulmapalat kuvan mukaisesti profiilin sisään. Tämä versio on itselläni käytössä tiettyjä erikoistilanteita varten.

Tuunattu tuki 2

Toistaiseksi parhaaksi kelatueksi on osoittautunut rullapyörät. Thingiveressä on lukuisia tällaisen tuen variaatioita. En kelpuuttanut kuitenkaan niistä mitään. Puuteita huomasin kaksi:

• pelkkien kuulalaakerien varassa olevat tuet eivät keskitä kelaa, vaan se hankaa jompaakumpaa tuen reunaa,  jota ongelmaa on ratkottu laittamalla kaksi laakeria rinnakkain!!!
• toinen ongelma oli se, että jätetään kuulalaakerit pois ja toteutetaan kaikki PLAlla, josta en pitänyt, koska se ei ratkaise kitkaa.

Niinpä taas kerran ketsuppi auki ja tuhertamaan. Alatuet ovat symmetriset, joten niitä tulostetaan neljä samoin kuin laakerin päälle tulevia urapyöriä. Sopivilla (tai liian pitkillä) pulteilla homma kokoon ja kokeilemaan. Se toimii. Kuulalaakeritukien käytön aikana ei filakela ole (vielä) kertaakaan jumittanut.

Kuulalaakerit ja samalla urapyörät keskittyvät, kun mitoittaa laakerin akselit 1-2 mm pidemmiksi kuin urapyörän paksuus. Siten saa sopivan välyksen.

Kuulalaakereiksi kelpaa melkein mikä vaan. Itselläni oli 608 laakereita (8x22x7) "hyllyssä". Sellaiset laakerit, joissa ei ole kumisuojia vaan metalliset pölysuojat, ovat kumisia herkempiä pyörimään. Gummi kahnaa vastaan. Kitka ei ole suuri, mutta häiritsi - korvien väliä.

Toistaiseksi ainut huonopuoli rullatuessa on tulostuskorkeuden pieneneminen. Ennen maksimi korkeutta tulostuspää osuu kelatukiin. Näitä, toistaiseksi harvoja, tilanteita varten olen säilyttänyt kurkihirsituet.

LCD-paneeli

RepRap Discount Full Graphic Smart Controller on edullinen lisä e-villen Prusa i3 tulostimeen. LCD-käyttöpaneeli (tästä eteenpäin paneeli) mahdollistaa tulostuksen ilman tietokonetta. Toki kappale pitää viipaloida mikrolla ja tallettaa SD-kortille, josta tulostus onnistuu sitten paneelin avulla.

Paneelin kytkeminen on helppoa. Sen mukana tulee adapteri ja tarvittavat johdot. Sekä paneelissa että adapterissa on kaapelien paikat merkitty. Paneeli kannattaa koteloida niin saa sen kiinnitettyäkin. Thingiversessä on useita vaihtoehtoja. Sellainen kotelo, jossa SD-kortin aukko on sisennetty, on mukava käyttää. Suoraviivaisessa kotelossa kortti pilkistää niin vähän ulos, että sitä on vaikea sormilla irrottaa. Thingiversen malli 617468 toimii hyvin kunhan piirtää ja tulostaa kiinnitystuen sille.

Tietotekniikan esihistorian aikoina oli käytössä merkkipohjaiset, hierarkkiset valikot. Pieni näyttö ja käyttöliittymänä yksi nuppi, jota painamalla tapahtuu valinta, eivät anna mahdollisuutta juuri muuhun kuin vanhan Gopherin valikoihin. Ohjelmoitsijat ovat lisänneet "hauskan" (edelleen sarkastinen ilmaisu) ominaisuuden. Valikot ovat dynaamisia eli ne muuttuvat sitä mukaa, kun käyttö etenee. Tämä on välillä hämäävää, kun tarvitsemaansa komentoa ei tahdo löytyä sitten mistään.

Ohjelmoitsijoiden foorumilla on käyty keskustelua hätäpysäytysnappulan toiminnoista. Kehittäjien on vaikea ymmärtää, että sitä nyt ylipäätään tarvitaan ollenkaan ja toiseksi, mitä sen pitäisi tehdä. Jos tulostuksen keskeyttää nappia painamalla, niin kaikki pysähtyy. Ongelmana, josta keskustelua on käyty, on se, että kuuma pää jää paikoilleen. Jotkut käyttäjät ovat harmistuneet, kun heidän kallis tulostusalustansa on kärventynyt. Toiveena on ollut, että samalla kun tulostus keskeytetään, niin pää nousisi riittävästi, ettei se pääse turmelemaan mitään. Hallitumpi pysäytys onnistuu, kun ensin laittaa tulostuksen "Pause"-tilaan, käy nostamassa z-akselia ja lopuksi lopettaa koko homman hätänappulalla. 

Paneelin käyttö (kuten kaikki muukin uusi) vaatii pikkuisen totuttelua. Lämmöt, feedrate (nopeus) yms. perussäädöt onnistuvat mukavasti. Paneeli kertoo, millä korkeudella mennään, mutta ei osaa kertoa, kuinka paljon tulostusaikaa on jäljellä. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että laskentakapasiteettia ei ole käytettävissä yhtä paljon kuin mikrossa. Jos kesken tulostusta muutetaan nopeutta, niin uudelleen laskemista tulee paljon.

SD-kortin selaus on näytöllinen kerrallaan, joten voipi olla viisasta, pitää kortilla vain se tiedosto (ne tiedostot), jota sillä kertaa tarvitsee. Kortille (32 G) mahtuu helposti 1000 g-kooditiedostoa, joista oikean etsiminen ei ole kovin kivaa.

Y-remmin kiristin

Ongelma: Y-hihna venyy ja löystyy ja sen kiristäminen on tehty hankalaksi. 

Y-hihnan pohjalevyyn kiinnittimiä löytyy Thingiversestä lukuisia. Kokeilin mallia 619347 (sininen ja oranssi). Ajatuksena malli näytti toimivalta ja sitä se olikin. Kokoaminen menee näpertelyn puolelle, mutta mitä muutakaan 3d-tulostaminen on. Mallin (ehkä kauneus-) virheenä voi pitää hihnan kiinnityspulttien reikiä. Niihin ei ole suunniteltu mutterin paikkoja, joten sopiva pultti piti kokeilla. 2 mm pultti oli osaan reistä väljä ja 3 mm pultti liian paksu, joten sopivaksi osoittautui 2.5 mm pultti. Tosin osa pulteista valitti kuuluvasti kiristettäessä. Aika paljon 2.5 mm pultti kestää vääntöä. En saanut yhtään poikki :). Ehkä kitka osin sulatti pultit kiinni, mutta ainakin pysyvät paikoillaan.

Rullan tuki- ja kiristinosia on niitäkin runsaasti. Ne näyttivät vievän liikaa tilaa. Y-hihnan kiinnityspalikka tulee aika lähelle kuulalaakerin tukea. No tarkkaavainen lukija arvaakin jo lopun. Ketsuppi auki ja piirtämään. Laakerille tuki, jonka kulmista 40 mm pultit vastakappaleeseen. Vastakappaleen keskelle reikä ja mutterin upotus. Käytin neliömutteria, sen upottamisen filaan on helpompaa kuin kuusikulmaisen ja pitää varmasti hyvin. Kiristyspultti olisi voinut olla lyhyempikin (20 mm turhan pitkä), mutta säätövaraa ainakin riittää.

VAROITUS! 
Ruuvia kiristämällä saa Y-hihnan "viulun kieleksi". Stepperin laakerit eivät kuitenkaan kestä tolkuttomia kuormia. Kohtuullisella käytöllä saa stepperillekin pidemmän elämän.

3. Slicereista (viipaloitsijat)

Käytän tässä viipaloitsijaa ja sliceria synonyymeinä. Kielitoimisto tietenkin suosittelee suomalaista versiota, mutta se on pitkä, joten välleen laiskuus yllättää. Kaikki muutkaan em. toimiston suositukset ei ole saaneet happea, kuten esim. kalvolevy. Lerppu ja korppu yleistyivät, enkä ole kertaakaan kuullut, että joku atk-ope olisi sanonut: "Ottakaa tyhjä kalvolevy ja laittakaa kalvolevy kalvolevyasemaan A."

Viipaloitsijaa, sliceria, tarvitaan tekemään tulostettavasta kappaleesta kerros kerrokselta ne käskyt, joiden mukaisesti kappale valmistuu muovista. Oheinen kuva kertoo, mistä on kyse. Kun kaikki muut parametrit pidetään samoina ja vaihdetaan vain sliceria, niin sekä tulostusnopeus kasvaa että laatu paranee. Ruksattu kappale ei pysynyt toleransseissa ja tulostui huonosti, joten hylkäsin sen ja vaihdoin viipalointiohjelman.


Vuosien saatossa 3d-tulosteiden laatuvaatimukset ovat (luonnollisesti) muuttuneet. Thingiversen vanhempien ja tuoreempien kappeleiden välillä tämä näkyy selvästi. Osa kehittymisestä menee tulostimien piikkiin, mutta iso merkitys on myös viipaloitsijoiden parantumisella.

Yet Another Printable Spool, 2011

Viipaloitsijat jaan karkeasti kolmeen ryhmään käytön mukaisesti: karvalakki, kehittyneet ja ammattilaiset.

All3dp sivusto mainitsee kahdeksan (keinotekoiselta kuulostavat) ominaisuutta, jotka eroavat viipaloitsijoissa. Lainaan niitä tähän:

1. 😬STL tiedoston luku nopeus. Tätä "hieman" kummastelen. Seitsemän vuotta vanhalla läppärilläni (2G muistia ja Win10) sellainen kappale, joka mahtuu tulostimeen, ei ole kertaakaan aiheuttanut tässä ongelmaa.
2. 😬Kappaleen tarkastelu mahdollisuudet. Kaikki ne slicerit, joita olen kokeillut, antavat mahdollisuuden, zoomata, pyörittää, tarkastella kerros kerrokselta jne. Osaa ne fiksutkin sivustot hölmöillä.
3. 😐STL korjailut. Tässä suhteen on eroja ja paljon. Mikäli STL:ää on välillä muunneltu muihin tiedostomuotoihin ja mahdollisesti ronkittu sitten SketchUpilla, niin pääsääntöisesti STL tiedosto ei kelpaa slicerille. Siinä on ns. reikiä (non manifold, ei vesitiivis). SketchUp osaa tosin itsekin tuottaa surkeita kappaleita, mikäli näytön resoluutio on vaatimaton (minun vanha läppäri). Reilut suurennokset auttavat.
   Ne virheet, joita sliceri ei osaa itse korjata (pääsääntöisesti varsin heikosti), voi korjauttaa online-fiksereillä esim. 3D Tools, joka oli alkujaan Netfabbin tuote, mutta sittemmin MicroSoft kaappasi sen (ehkä puskeakseen omaa 3mf tiedostomuotoaan markkinoille, 3mf-tiedostot saa talletettua STL:ksi 3d-builderilla, joka on samaisen BugiSoft firman tuote).
4. 😊Käyttettävyys. Kaikki ohjelmat ovat helppokäyttöisyyden ja ominaisuuksien välinen kompromissi. Siksi jokainen joutuu itse kokeilemaan, mikä ohjelma tuottaa riittävän hyvää tulosta suhteessa sen opetteluun menevään aikaan. Toki on olemassa selkeitä ohjelmia ja sitten sekavia. Makuasioista ei tässäkään kannata kiistellä. Suomenkielessä on tosin myös käsite: huono maku.
5. 😊Esikatselu. Sen lisäksi, että sliceri tuottaa g-koodia, sen tulisi myös kertoa: tulostusaika ja käytettävän materiaalin määrä (g ja m). Nämä ovat aina arvioita, mutta suuntaa antavia.
6. 😊Hinta. Onko ohjelma ilmainen vai maksullinen. Olen käyttänyt ilmaisia Curia ja Slic3ria. Maksullista Simplify3D olen vain vilkuilut. Simplify3d:n kokeilu on tehty hankalaksi (krakkeroinnin pelossa). Ohjelma pitää ensin ostaa ja kahden viikon kuluessa palauttaa (ja toivoa, että rahatkin palautetaan).
7. 😐Ohjeet. Nykyisin jokseenkin kaikki koodarit ovat jo oppineet tekemään popup ohjeita (kun hiiri on hetken kohteen yllä, ponnahtaa piskuinen ohjeruutu jonnekin lähistölle). Ongelma ei ole tekniikka, vaan rajoitukset. Ponnahdusikkuna näkyy kerrallaan vain muutaman sekunnin, joten kovin perusteellista juttua ei voi kirjoittaa. Niinpä lähes kaikki popup ohjeet ovat enemmän tai vähemmän vain muistutuksia. Kun jonkin jutun tietää, niin popup palauttaa oleellisimman muistia virkistämään. Jälleen on henkilökemiasta kyse, pitääkö koodarin tyylistä vai ei. Sama pätee käyttöohjeisiin. 

Kuten tarkkaavainen lukija havaitsikin, en ihan yhdy tähän listaan enkä sen järjestykseen. Oma listani olisi lyhykäisyydessään jotain seuraavaa:

• Ohjelman selkeys, eli siitä saa jotain tolkkua kohtuullisessa ajassa.
• Ohjelman kyky tuottaa sellaista g-koodia, joka tulostaa nopeasti ja siististi (lue: monipuolisuus). 
• Hinta, tietysti ilmainen sopii harrastekäyttöön.
• Muilla em. listan jutuilla ei ole niin kovin kummoista painoarvoa, koska kaikissa käyttämissäni slicereissa ne ovat olleet tavalla tai toisella kunnossa.

Repetier-Host slicerina, viipaloitsijana

e-villen tulostimen käyttöönotto-ohjeessa on Repetier-Hostin (tästä eteenpäin R-H) asetukset, mutta jätetty (perustellusti) käsittelemättä se, että R-H:lle voi syöttää myös STL-tiedoston ja tehdä sillä viipaloinnin. R-H:ssa voi valita käyttääkö Curan, Slic3rin vai Skeinforcen viipalointiominaisuuksia. Jälkimmäisin on vielä kehityksensä alussa, joten eipä kannata tuhlata nuoruuttaan tai hiuksiaan (jos jompaakumpaa on jäljellä) sen testaukseen. Curan ja Slic3rin ominaisuudet saa kuitenkin parhaiten käyttöön, kun noudattaa e-villen ohjetta ja tekee ne erikseen ko. ohjelmissa.

Cura (karvalakki) 

e-villen ohje antaa hyvän lähtökohdan "karvalakki" Curan käyttöön. Kun käy lisäämässä Retrackin z-hopin (pään nosto, kun pompitaan tulostuksen paikasta toiseen), niin sillä pääsee hyvin liikkeelle. Vaatimustason noustessa on aika siirtyä kehittyneempiin slicereihin.

Slic3r

Slic3rin nykyinen versio (joulukuussa 2016) on 1.2.9, joka on julkaisu kesäkuussa 2015. Kuvassa Slic3r on asennuksen jäljiltä.

Slic3r asetaminen on helppo. Se kysyy muutamia perusasetuksia (niitä voi muuttaa myöhemmin) ensimmäistä kertaa käynnistyessään.

Slic3rissa kuten monessa muussakin kehittyneissä viipaloitsijassa on kaksi käyttötilaa: Simple ja Expert. Tosin karvalakki-Curakin tunteen kaksi moodia, mutta en silti laske sitä kehittyneiden slicerien joukkoon. Slic3rissa tilan voi vaihtaa File-valikon Preferences-valinnalla. Kun Expert mode on käytössä, saa Slic3rin koko tehon käyttöönsä, käytän sitä tästä eteenpäin.

Slic3rin tilan tunnistaa ruudun oikeasta yläkulmasta. Expertin näytössä on kätevästi asetuksien pudotusvalinnat. Eri töille (työtyypeille), filoille ja tulostimille voi tehdä omat asetuksensa ja käyttää niitä tarpeen mukaan.

Slic3rin käyttöfilosofia teki vaikutuksen selkeydellään. Slic3rin koodaajat noudattavat (kuten suunnilleen kaikki muutkin) omaperäistä nimeämiskäytäntöään. Tosin 3d tulostus elää vielä muutenkin keräilykulttuurikauden alku aikaa. Kaikki kehittyy ja muuttuu nopeaan tahtiin eikä filamentin paksuuden lisäksi juuri muuta ole ns. standardia. Prof. Adrian Bowyerin Darwin ja Mendel -häkkyrät olivat 10 vuotta sitten oman alansa huippuja, vaikka samantapaisia tankovirityksiä valmistetaan edelleen (Suomessakin!!!), niin kyllä kehityksen juna jo jättänyt Darwinin ja Mendelin (klooneineen) laiturille.

Valikko rivillä Object-valinta avaa nimensä mukaisesti työkaluja kappaleen muokkaukseen. Nappula-rivillä on Scale, mutta se skaalaa kaikki ulottuvuudet kerralla. Jos tarvitsee säätää esim. vain korkeutta, niin komento löytyy Object-valikosta muiden viritysten lisänä.

Slic3rin asetukset ovat ryhmitelty kolmeen välilehteen: Print Settings, Filament Settings ja Printer Settintings. Poimin niistä mielestäni merkittävimmät säädöt.

1. Slic3r Print Settings

1.1. Layers and perimeters

Print Settings välilehti on alalehtineen paikka, jossa suoritat lähes kaikki säädöt. Käytän esimerkkinä shakkinappulaa, joka on sopivasti hankala tulostaa, 0.4 suutinta (määritellään Printer Settings - Extruder 1) ja 0.25 kerrosta. Perusvalinnoista ei sen kummoisempaa, vain pari poikkeusta:

Quality-osiossa on valinta "Avoid crossing perimeters". Sen ruksaus hidastaa (kuten muutkin saman ryhmän valinnat) aavistuksen tulostusta, mutta vähentää hiuslankoja yms. moskaa 😊.

Advanced-osiossa valinta "External perimeters first" kuuluu kategoriaan kokeile, kumpi tuottaa miellyttävämpää tulosta 😐.

1.2. Infill

Karvalakki-Curasta poiketen Slic3r antaa runsaammin valintoja täytteen tulostamiseen.

Fill pattern (mallikuvat Slic3rin manuaalissa). Aika monet netin ns. asiantuntijat väittävät, että hunajakenno olisi yksi vahvimmista, jos ei vahvin tulostuskuvio. Prusan uusin versio Slic3rista (ei vielä yleiseesä jaossa) on lisännyt vielä Kuution, joka heidän mukaansa on vahvin.

Recucing printing time-osio 

• 😊 "Solid infill threshold area". Tämä käskee sliceria täyttämään kovin pienet alueet sen sijaan, että se ryskyttäisi pikkuisia viivoja ristiin rastiin. Tämä pienentää tulostimen meteliä ja on käyttökelpoinen erityisesti yöaikaan...
• 😊 Ruksaa "Only infill where needed".  Tämä voisi olla oletusarvona. Mitäpä sitä turhaa tulostaa täytettä paikkoihin, jossa sitä ei tarvita.

Advanced-osio

• 😊 "Only retract when crossing perimeters" on hyvä ruksata, sekin siistii tulostetta
• 😐"Infill before perimeters" kuuluu myös ryhmään makuasia, kokeile.

1.3. Skirt and brim

Minimum extrusion lenght: laita tähän esim. 100, niin ihan piskuistenkin kappaleiden ympärille purskutetaan sen verran muovia, että suuttimen pesä varmasti on täysi ja filamentin virtaus vakiintunut.

1.4. Suport material

Mikäli et halua tukirakenteita tulostettavan, poista ruksi kohdasta Generate support material.

Yleensä kaikki laadukkaat filat tulostavat vielä 60 asteen kulmaan hyvin. Hyviä arvoja kohtaan Overhang threshold on siten 50-60.

Raft on siten oma lukunsa. Itse miellän sen kuuluvaksi skirtin ja brimin kaveriksi, mutta onhan se tukirakennettakin, tietty. Mikäli on pakko käyttää filamenttia (kuten usein ABS:n laita), joka tartu miten sattuu, niin ennen ns. poppakonsteja käytä raftia. Jos sekään ei auta, tulevat sitten vuoroon kiinnitystä parantavat tuotteet kuten: BuildTak, PRINTAFix, teipit ja muut pinnoitteet.

1.5. Speed

Tulosteen laatuun vaikuttaa z- ja kerrosasetusten (että yleensä tulostuu jotain) jälkeen eniten tulostusnopeus. Tällä alueella kehittyneet ja ammattimaiset slicerit näyttävät kyntensä. Laatu ja nopeus ovat useimmiten toistensa vastakohtia, mutta fiksu sliceri antaa optimoida nopeuden tarpeen mukaan. Siksi valintoja on runsaasti.

Kuvassa ne asetukset, joita käytän shakkinappuloiden tulostukseen. Kehittyneiden slicereiden juju on siinä, että vain ne osat kappaleesta, jotka näkyvät, pitää tulostaa laadukkaasti so. hitaasti. Täyttö (infill) ei näy, joten se voidaan tehdä hätäisemmin jne.. Ulkoreunojenkin vain uloin kerros vaatii hitaamman tulostuksen.

Shakkinappulan kierteiset pilarit ovat hankalia (varsinkin, kun ei ole kappaletta jäähdyttävää flektiä). Niiden pieni pinta-ala tulostuu nopeasti, joten edellinen kerros ei ehdi kunnolla jäähtyä, ennen uuden tulostusta. Lämpeneminen tapahtuu lisäksi kumulatiivisesti. Ongelmaan ei ole (tietämäni mukaan) kuin kaksi vaihtoa: hidastaa tulostusta ja/tai laskea filan lämpöä. Filan lämpöä ei paljoa voi pudottaa, joten nopeus jää jäljelle. Small perimeters 😊😊 on valinta juuri tähän tarkoitukseen. Karvalakki-Curassa voi joko tulostaa koko nappulan kyllästyttävän hitaasti (huom. 32 nappulaa) tai sitten säätää R-H:n hämäävästi nimettyä "Syöttönopeutta  (Feedrate)". Tässä ei ole siis kyse filan syötöstä, vaan nopeuden suhteellista yleissäädöstä, joka vaikuttaa kaikkiin liikkeisiin. Joku pilkun lähempään tarkasteluun viehtynyt tietysti ehdottaa, että voihan tulostuksen pysäyttääkin. Joo voi ja antaa suuttimen lämmittää ja sulattaa ympäristöään lisää.

1-6. — 1.9. alivälilehdet 😁 ovat harvemmin tarpeen.

Poikkeuksena on Advanced - Extrusion width - First layer: arvolla saat alustaa vasten tulostuvat kerroksen säädettyä mielesi mukaiseksi (lue: laadukkaaksi). Kokeile 120% - 200% (oletusarvo) välillä.

2. Slic3r Filament Settings

Extrusion multipier: säädöllä voit muuttaa filan syöttöä menemättä eepromille. Viiden prosentin lisäys olisi arvoltaan 1.05.

😊😊😊 Temperature: Ehdottomasti huomioitava mahdollisuus tulostaa ensimmäinen kerros eri lämmöillä kuin muut. Filat tarttuvat paremmin, kun lämpöä lisätään 5-15 astetta normaalista tulostuslämmöstä (tai kokemuksen mukaan). Jo pelkästään tämä säätö on hyvä syy siirtyä Slic3rin käyttäjäksi. Mikäli Slic3r ei innosta, niin voit toki räplätä R-H:n säätöjä tulostuksen aikana (ja ainakin näyttää 3d maailman ammattilaiselta).

Koska erillistä kappaleen jäähdytyspuhallinta ei ole e-villen Prusassa, niin eipä tästä muuta.

3. Slic3r Printer Settings

General välilehdellä tarkista Bed shape ja G-core flavor.

Custom G-code välilehdellä voit muokata tulostuksen aloitus- ja lopetusrutiineja.

Viimeisin muttei vähäisin: Extruder 1 välilehti 

Suuttimen koko (Nozzle diameter) ja filan takaisinveto (Retraction) asetetaan sen mukaan, millainen suutin käytössä.

Muut valinnat ovat tarpeen vain monisuutin vimpaimissa.

Cura 2.3.1 (kehittynyt)

Cura2:n tekijät kehuvat, että Cura2:ssa on yli 200 säädettävää tekijää. Joo, onhan niitä, tosin kymmeniä valintoja on merkattu kokeiluasteiseksi. Määrä kuitenkin antaa viitteen siitä mitä tuleman pitää.

Cura2:n käyttöliittymä on (ilmeisesti, jos tulkitsen tekijöiden aivoituksia oikein) pyritty pitämään sekä selkeänä että monipuolisena. Lopputuloksesta voi olla useampaakin mieltä.

Cura2 jakaa tulosteet kolmeen laatuluokkaan kerroksen korkeuden mukaan 0.06, 0.1 ja 0.15. Karvalakki-Curaa käyttäneet huomaavat, että Curan kielessä laatu tarkoittaa kerroskorkeutta. Vanhemmissa versioissa oli paksuin kerros 0.25 pikatulostuksia (sikäli kuin sellaista voi edes puhua 3d tulostimien yhteydessä).

Toinen ulottuvuus on valinnat "Recommended" ja "Custom". Suositus on tarkoitettu, oletan, Ultimakerin käyttäjille, jotka havaintojeni mukaan käyttävät mieluummin "Custom" vaihtoehtoja ja säätävät itse parametrit. Recommended on tehty mainos- ja markkinointiosastojen ehdoilla - tulostus pitää ainakin näyttää helpolta. Kun valitaan valmiiksi keskimäärin sopivat asetukset, tulostimessa on pedin auto-level ja SD-kortti (tai sliceri ohjaa suoraan tulostinta), niin lopputuloksena on keskimäärin onnistuneita tuotoksia. Hyvä, että edes niitä.

Custom tilassa saa sitten Cura2:n kaikki säädöt käyttöönsä.

Oikealle avautuu säleverhovalikko, jolla pääseen valintohin, parametreihin. Koska valinnoissa on lukuisia (etten sanoisi suurin osa) parametreja, joita tuskin koskaan tulee käyttäneeksi (esim. tukirakenteiden säätöön yli 30 parametria, ehkä riittävästi?) ja hidastavat tarpeellisten löytämistä ja sitten käyttöä, (koska virke jatkuu...), niin Cura2:ssa pitää ensin poimia ne parametrit, joita aikoo käyttää joko Settings - Configure setting visibility... tai kunkin ominaisuusryhmän otsakerivillä olevalla hammasrattaalla. Parametrin kohdalla on popup help (googlettaminen auttanee myös...).

Eri säätökombinaatiot voi sitten tallettaa kukin omaksi profiilikseen, joista seuraavalla kerralla voi sitten poimia sopivimmat omat "recommended" viritykset.

Kun tottuu Cura2:n käyttöliittymään, niin sillä saa nopeastikin säädöt kohdalleen. Cura2:n ja Slic3rin välillä ei ole enää suurta eroa, samat toiminnot (ehkä vähän eri lailla toteutetuina) löytyvät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta molemminta.

Cura2:n yli 200:sta paremetreistä jäin kaipaamaan ensiksikin lämpöjen säätöä erikseen ensimmäiseen kerrokseen (voi olla, mutta ei ole tullut silmille). Toiseksi pienten alueiden käsittelyn työkaluina on nyt kiihtyvyyksien säädöt, mutta en löytänyt pienten alueiden määrittelymahdollisuutta. Kierteisten shakkinappuloiden pyöreät jalustat ja yläosat voidaan tulostaa reippaasti, mutta pilareissa on aiemmin mainitut lämpöongelmat.

Tulostuksen laatua varten on muuten kyllä ymmärtääkseni tarvittavat  säädöt ja niiden lisäksi toinen mokoma, joita en ymmärtänyt. Yksi (pikkujuttu) näppärä ruksattava parametri on Speed ryhmän "Z seam alignment", joka ohjaa kerroksen vaihdon esim. ympyrän kehällä eri kohtiin, jolloin ulkopintaan ei jää niin näkyvää kerroksen vaihtokohtaa. Sama toiminto löytyy myös Slic3rissa, jossa pidän sitä jatkuvasti päällä.

Sinisessä kahvassa valinta ei ole käytössä, oranssissa on. Oranssista kahvastakin löytää kerroksen vaihdoksen jälkiä, kun oikein etsii, muttei lähellekään niin selviä kuin sinisessä.

Ultimaker panostaa nettiyhteisönsä kanssa Cura2:n kehittämiseen. Uusia versioita on tullut nopeaan tahtiin. Slic3r:n nykyinen versio on jo puolitoista vuotta vanha. Tosin Josef Prusan yritys, Prusa Research, käyttää slic3ria ja kehittää sitä aktiivisesti. Toistaiseksi kaikkia heidän varsin mielenkiintoisia uutuuksiaan ei ole vielä ilmaantunut yleiseen käyttöön.

Prusan joulukuun kiertokirjessä oli mm. ylläoleva kuva, jossa pienen alueen tulostusongelma on saatu hyvin Slic3r Prusa Editionilla hallintaan. (Kuva: Prusa Research)

Alakoulussa opetettiin aikoinaan, että hyvän vastakohta ei ole huono vaan täydellinen, mikä perfektionistelle tässä kerrottakoon.

2. Filamenteistä, suuttimista ja lämmöistä

"Missä ja kenen seurassa olitte, kun se tapahtui" (Columbo)

3d tulostuksen aamuhämärä alkoi valjeta jo 1980-luvulla, kun patentoitiin SLA tulostus. Siinä laserilla kovetetaan nestemäistä muovia kerros kerrokselta. Tämä tarkkoja malleja tuottava menetelmä on edelleen kallis eikä ole siksi yleistynyt kotikäytössä.

Sittemmin patentoitiin myös tässä blogissa aiheena oleva FDM (Fused deposition modeling) menetelmä.

Adrian Bowyer (RepRapPro)

3d-tulostuksen päivä alkoi kirkastua 2005, kun englantilaisen Bathin yliopisto prof. Adrian Bowyer perusti RepRap-projektin.

Projektin tarkoituksena oli kehittää kone, joka valmistaisi suuren osan omista osistaan.

Projekti tuotti nykyisten tulostimien kantaisät kuten "Darwin", "Mandel" ja "Rostock" tyyppiset tulostimet.

RepRap 1 "Darwin"

RepRap 2 "Mendel"

RepRap "Rostock"

RepRapin esikuvien mukaisia (häkkyröitä) tulostimia valmistetaan edelleen, niin harrasteluun kuin kaupalliseenkin käyttöön.

Seuraava merkittävä askel oli tsekkiläisen nuoren insinöörin Josef Prusan kehitystyö RepRapin tulostimiin. Joku on sattuvasti verrannut, että mitä Henry Ford teki autoille, sen Prusa teki 3d-tulostimille. 

Prusa suunnitteli tulostimensa paljon yksinkertaisemmiksi ja siten sopivammiksi harrastelijoillekin. Syntyi Prusa kloonit. 

Prusan oma yritys tuottaa ja koodaa uusia ominaisuuksia tulostimeen ja laittaa ne yleiseen käyttöön, kuten netin OpenSource-henkeen kuuluukin.

Prusa i3 MK2

Vuoden 2016 alkupuolella Prusa Research alkoi toimittaa asiakkaille tulostimensa Prusa i3 MK2 versiota. Sen merkittävimmät parannukset edellisiin oli:

• alumiinipeti, jonka koko 250x210 mm

• PEI kalvo pedissä

• Pedin automattinen korkeuden tunnistus. Pedin kulmien ja haluttaessa myös keskikohdan korkeus mitataan (tässä yhteydessä) induktiivisella anturilla. Marlinin Arduinossa pyörivä kirjoittimen kontrolliohjelma laskee sitten dynaamisesti, miten viturassa peti on ja korjaa pään korkeutta sen mukaisesti.

• Uusi lämpöalusta, jossa on huomioitu, että reunat ja kulmat tuppaavat jäätymään keskustaa enemmän yms..

Ystävä hyvä, mikäli olet jaksanut lukea tähän asti, niin nyt siirryn (lopulta) otsikon aiheisiin. Halusin tällä suppeaakin suppeammalla  (eine kurze Einleitung für eine kurze Einleitung...) johdannolla antaa kunnian 🏆 niille, joille kunnia kuuluu.

Havaintoja filamenteistä

Filamenttejä ja niiden valmistajia, niin perusmuovin kuin tulostuslangankin, on pilvin pimein. Oletin (naiivisti) filan kuin filan tekevän hommansa. Nettiä selatessa ihmettelin kaikkia liima, asetoni-ABS-litku jne. viritelmien käyttöä, kunnes tuli katsottua, milloin mikäkin juttu oli kirjoitettu. Tosiharrastajien jutut, kuten vetorullan dremelöinti 8 mm pultista, olivat yleensä ne vanhimmat, sieltä aamuhämäristä. Ne koskivat lähes poikkeuksetta ABS filaa ja Makerbotia (yksi ensimmäisistä kaupallisista rakennussarjoista, motoristit tosin väittävät, että HD oli, jos ei nyt sitten ensimmäinen niin kuitenkin kallein rakennussarja). Ensimmäisten kittien runko oli vaneria ja pedistä puuttui tarkat säädöt ja lämmitys. Revi siinä sitten huumoria ehkä vain hiuksia.

Hyviä ohjeita ja analyysejä eri filamenteistä on netissä paljon. Yksi paikka, josta voi aloittaa on: 3d printing for beginners (eng). Heillä on nimensä mukaisesti reilusti ihan ymmärrettäviä juttuja.

Toinen, perusteellisempi lista löytyy All3dp:n (eng) sivuilta.

Karkeasti filat voi jakaa kahteen ryhmään: perusfilat ja erikoiset (eksoottiset) filat.

Perusfiloja on kaksi, joista ABS ei ole ehkä enää niin kovin merkittävää.

ABS on yksi ensimmäisistä, jos ei ensimmäinen, filamentti. Se on Lego-palikoissa käytettävä muovi. Sen heikkouksiksi luetaan huono tarttuvuus ja paha haju tulostettaessa, josta syystä keittiöstä tuli aina nopeasti viesti, että ei sitten käytetä. Vaikka askartelutilani on hyvin ilmastoitu (autotallin ovet auki), niin vaatteisiin haju tarttuu kuin tupakoitsijalla.

ABS on edelleen käytössä, koska se on jonkin verran joustavaa (ei venyvää) ja kohtuullisesti lämpöä kestävä muovi. Sitä voi liimata asetonilla ja samaisella nesteellä viimeistellä pinta kiiltäväksi. Muuten olisi siis ihan mukava käyttää, mutta tarttuvuus ja se haju yms. e-ville ei ainakaan vielä ole ottanut ABS filaa sivuilleen varmaan pienen kysynnän takia.

PLA on kehitetty jo alunperin 3d tulostamiseen. Siksi sillä on matala lämpötila ja ekologiset juuret (tehdään mm. maissista, huom. vain jotain promillen osia maissista käytetään muovin valmistukseen, joten eipä sillä ole vaikutusta ruuan tuotantoon). PLA on yleisin ja tietyin reunaehdoin käyttökelpoisin perusfilana. PLA (kuten kaikilla rakkailla lapsilla lisänimissä löytyy: PLO, Palestiina, Arafat yms.) ei voi eikä olekaan täydellinen. Sen vahvuudet ovat myös heikkouksia, kuten matala lämmön kesto, kova, joten hauras.

PLA haurastuu lisää ja muuttuu tulostuskelvottomaksi (imee itseensä ilman kosteutta ja kovettuu), jos sitä säilyttää avonaisena. Eri valmistajat lisäävät perusmuoviin hivenaineita (antioksidantteja 😈) ja siksi jotkut filat kestävät paremmin kuin toiset. Hyvä (lue: taloudellinen) tapa on säilyttää filat minigrip-tyylisissä pusseissa. Tukevat kaksoissulkijalla varustetut pussit ovat käyttökelpoisimpia ja kestävimpiä. Kelan mukana tuleva (jos tulee) silikoniraepussi on hyvä laittaa mukaan. Jos sitä ei ole ja/tai sen lisäksi kaupan lemmikkieläin hyllystä löytyy (harvemmin eläimiä) muutaman kilon pussi silikonirakeita, jotka on tarkoitettu kissan hiekaksi. Pari lusikallista rakeita sopivan harvaan kangaspussiin tai entisiin sukkahousuihin ja homman on hoidossa.

Tämä säilytystapa pätee kaikkiin filamentteihin.

PLA tarttuu pelkkään lasiin, kun (kuten mainittu jo aiemmin) korkeussäädöt ja lämmöt ovat kohdallaan. Valmistajat antavat yleensä 10-20 asteen lämpöalueen, jolla muovi toimii. Näihin arvoihin pitää suhtautua varauksellisesti. Vaikka tulostin (Repetier-Host) kertookin lämpötilat yhden desimaalin tarkkuudella, niin ei kyseessä ole tältä osin mikään tarkkuusinstrumentti. Kokemukseni mukaan uuden filan lämmöt pitää haarukoida muutamalla koetulosteella. Itse kokeilen ensin pedin tarttumislämpötilan (aika vakio) ja sitten tulostan PLA:n kohdalla 30 x 30 mm neliön yhden, kahden ja kolmen layerin paksuudella 190 asteesta ja katson, millaista jälkeä tulee ja lisään tai vähennän lämpöä viiden astein portain. Muutaman iteraation jälkeen sopiva lämpö löytyy. Jotkut ovat niin fiksuja, että kirjaavat eri filojen lämmöt taulukoksi.

Erikoisfiloja on, kuten All3dp:n taulukosta näkyy, aika lailla ja lisää tulee jatkuvasti.

e-villen neljän erikoisfilan paketissa ovat seuraavat:

Hiilikuitufila (yläkuvassa musta fila) on jo pinnaltaan karhea. Valmistajat ja myyjät varoittavat, että pronssinen suutin kuluu nopeammin kuin perusPLA:n kanssa. Olen tulostanut toistaiseksi niin vähän hiilikuitufilalla, että kulumista ei ole mitattavissa. Mutta kun PLA:n joukossa on n. 20% hiilikuituja, niin vääjäämättömästi, joku pienistä partikkeleista myös raapii suutinta, vaikka olisikin pehmeän muovin mukana.

En löytänyt hetimiten mistään tietoa, kuinka paljon lujempi tuloste on verrattuna PLA:n. Niinpä tein alkeellisen testin, tulostin mustasta PLA:sta ja hiilikuitufilasta 150x3x2 mm tikkuja. Jo käsivaraisesti hiilikuitufila oli joustavampi (toivottavasti myös kestävämpi, so. suurempi murtolujuus). Sitten kalamiehen, siis erittäin tarkalla ja luotettavalla, jousivaakalla vedin molemmista päistä kiinnitetyt tikut poikki. Testin toistin kolme kertaa (heh, heh).

Tulos (perin epätieteellinen) oli sikäli yllättävä että murtolujuus oli kiinnityksen jälkeen jännevälillä 110 mm yli 5 kg. Hiilikuidun ja perusPLAn suurin ero oli siinä, että perusPLA napsahti poikki kerralla (n. 5,1 kg vedolla), hiilikuitu versio taipui ja taittui 5-10% kovemmalla vedolla, muttei mennyt katkipoikki. Pitää jossain vaiheessa hakea lennokkikaupasta sopivaa hiilikuiturima ja verrata siihen eli täydennän tätä joskus... (ehkä).

POMin tarttuvuustestaus

POM, polyoxymethylene, (yläkuvassa valkoinen fila) on oma lukunsa sinällään. Kuten e-ville sivut kertovat, että sen pitäisi sopia esim. leikkiautojen hammasrattaisiin. Materiaali on tähän tarkoitukseen erityisen tervetullut. Valmiiden "joululahja-autojen" rattaat ovat nailonia, mutta niin heppoisia, että rikkoutuvat aivan liian nopeasti. Jotkut thingiversen autot ovat enemmän tai vähemmän yli-insinöörättyjä. Joten piskuisten tasauspyörästöjen teko vaatii pienen suuttimen (0.2) ja ohuen layerin (=< 0.1) ja hillittömästi kärsivällisyyttä.

POM tulostui aluksi mukavasti 80/240 lämmöillä (eli peti/fila). Testauksessa huomasin, että muidenkin kokemukset pitivät paikkansa. POM tarttuu ja pysyy huonosti lasilla, jos ollenkaan. Pedin lämmön pitää olla reilusti enemmän, brim on käytännössä välttämätön ja kaikki tarttumista auttavat jipot on otettava käyttöön, sitten alkaa (ehkä) saada käyttökelpoista jälkeä. Lyhyesti: POM on hyvä, mutta hankala materiaali.

Leluauton rengas sisämitta 50 mm.

Flex-fila

Minulla ei ole e-villen flexin materiaalista (yläkuvassa sininen fila) sen tarkempaa tietoa, kun myyjän sivuilta löytyy. Flex-filoja on karkeasti otettuna (nyt) kolmea sorttia. 

• Ensimmäiseksi tulivat markkinoille hyvin joustavat ja vaikeasti tulostettavat filat. Niiden valmistajat eivät edes luvanneet, että bowden-päillä tulostus onnistuisi. Fila ruttaantuu bowden-putkeen. Normaalillakin tulostumekanismilla luvattiin hakaluuksia ja niinpä markkinoille tuli flex-päitä. Kuten arvata saattaa ne olivat arvokkaita. Pienellä kotikutoisella tavallisen tulostuspään muutoksella myös näiden pehmeiden flexien tulostaminen onnistuu.
• Kun flex-filoja kehitettiin tuli markkinoille uusia materiaaleja ja entisten viilauksia. Muodostui runsaasti joustavat filat, jotka olivat vähän kovempia ja paljon käyttäjäystävällisempiä kuin edelliset.
• Kolmannessa aallossa tulivat siten nämä polyuretaanista johdetut TPE (thermoplastic elastomer) filat. Ne tunnistaa siitä, että ovat tulostettuina joustavia, mutta eivät enää kovin kimmoisia (kumipallomaisia). Näille filoille annetaan yleisimmin jo kovuusastekin, Shore kovuus D45, mikä on aika kova noin arkikielellä ilmaistuna. Muiden flexien kovuudesta mainostoimiston tekstinkirjoittaja yleensä runoilee, mitä sattuu tai jättää sanomatta mitään.

e-villen flexi on taipuisa

 e-villen Flex sopii parhaiten tähän kolmosryhmään. Se on lankana pehmeää ja taipuisaa ja venyykin vähän eikä vaadi tulostuspäältä mitään erikoista. Vain langan syötössä pitää olla tarkkana, koska vetorulla ja vastalaakeri ohjaavat filat vähän vasemmalle (vetorullan alle). Hyväksi syöttämismenetelmäksi osoittautui ainakin se, että ensin syöttää 10 mm filaa, sitten muutamalla millin syötöllä ja tavallisen PLA:n pätkällä ohjaa flexin oikeaan koloon.

Eri myyjien ja valmistajien sivuilla suositellaan syöttöä kasvatettavaksi jonnekin 105-115%  paikkeille ja nopeudeksi jopa vain 5-10 mm/s (ja siitä ylöspäin, joku 20-30 mm/s toimii ehkä hyvin, yksi valmistaja antaa ylärajaksi 115 mm/s, no huh huh!). Laitoin ekoihin tulosteisiin 110% syötön, mutta se oli liikaa (säädä veto aika kevyelle paineelle ja kokeile tarvitsetko lisäsyöttöä ollenkaan). Flexi on niin joustavaa, ettei pystynyt tunkemaan ylimääräistä filaa suuttimeen lisätäkseen painetta, vaan etsi helpomman tien. Tässä tapauksessa alkoi puskea lenkkiä heti vetorullan alta ulos päin (tämä ongelma on yritetty korjata ns. flexipäissä). Kuten Helsingin yliopisto ensimmäinen iso tietokone (ruhtinaallisesti jotain 8 kt työmuistia!) Burroughs oli ohjelmoitu "sympaattisesti" ilmoittamaan epäonnitunut eräajo: Pieleen meni, yritä uudestaan. (Kuvassa näkyy myös x-remmin kiristin.)

Toinen "hauska" ominaisuus korostuu pienen kelan takia. Kaikki filat tuppaavat kiertymään tulostettaessa. Isolla keloilla kierroksia tulee niin vähän, ettei venkuilusta ole haittaa. Flex menee pidemmässä (yli 10-15g) tulostuksessa kierteiseksi. Kun tulostamisen lopettaa ja flexin peruuttaa takaisin kelalle, se purkaa kierroksensa kuin kumilenkki.

Flexi tarttuu helposti (hyvin olisi väärä sana) omalla lötköllä tavallaan. Kun esim. o-renkaan mallisen kappaleen tartuntapinta on pieni, niin brimin käyttö on hyvä ratkaisu. 

Kokeiluissani flexi tulostui parhaiten 215-220 asteen lämmöllä 60-70 pedille.

Glow-filaan (yläkuvassa vaalea beige fila) on lisätty valoa "imevää" ja sitten säteilemää ainetta. Jotkut sivut käyttävät Glow-filasta UV-filan nimeä. Se on hämäävää, koska UV-fila voi tarkoittaa myös:

• UV-valoa kestävää filaa (UV resistant),
•  UV-valossa väriään muuttavaa filaa (UV reactive, UV sensitive)  
• jotkut tarkoittavat sillä Glow-filaa.

 Siksi käytän tässä vain termiä Glow-fila tarkoittamaan pimeässä hohtavaa filaa. Se reagoi muihinkin valon taajuuksiin kuin UV-alueeseen.

Glow-efektiin käytetään netistä löydetyn tiedon mukaan kolmea eri ainetta (zinc sulfide, calcium sulfide or strontium aluminate), olettaisin eri väreihin. Joidenkin mukaan tuo vihreä tuottaa parhaan tuloksen (strontium aluminaatti). Sininenkin on vielä kelvollinen, mutta keltainen ja punainen tuottavat tulostajalle vain pettymyksen.

Glow-fila tarttuu vähän heikommin kuin perusPLA, mutta ei vaadi sen kummempaa tulostamisessa. Glow-efekti (taskulampulla pari minuuttia "ladattu") hiipuu 15 minuutissa jo ehkä puoleen. Aurinkoa ei ole juuri näkynyt, mutta muutkin valonlähteet siis kelpaavat auttavasti. Käytin vattista led-taskaria kokeilussa. En ole vielä löytänyt juttua, jossa olisi kerrottu missä ajassa ja millä teholla glow-efekti saavuttaa saturaatiopisteensä. 

Kokeilua varten tein hymyemoijin, jonka parametrit: suutin 0.4, leyer 0.25, pinnat 1.25 (= 5 kerrosta), seinät 0.8 (= 2 viivaa), fill 30% paksuus 5 mm. Taskari valaisi 5 mm hymyn läpikotaisin, molemmat puolet hehkuvat myös samalla lailla.  

Uusiofila nGen

nGen filaa tai vastaavaa ei (ainakaan toistaiseksi) saa e-villen kautta. Se on Colorfabbin (Euroopan johtava filatehdas Hollannissa) kehittämä "uuden sukupolven" fila, johon on yhdistetty PLAn ja ABS:n parhaat ominaisuudet. Kuulostaa hyvältä ja myös on sitä. nGen vaatii vähän enemmän lämpöjä, mutta muuten tulostuu yhtä helposti kuin PLA. Se myös kestää PLAta enemmän lämpöä ja on samalla lailla vähän taipuisaa kuin ABS (eli ei ihan niin kovaa kuin PLA).  nGenillä saa nättiä pintaa helpolla, ehkä siksi että se on juoksevampaa kuin PLA. Kokemukseni mukaan nGen olisi kaiken kaikkiaan onnistunut tuote yleisfilaksi, jos se olisi edullisempaa. Nykyisin (eipä juuri kilpailijoita) se maksaa tuplasti verrattuna PLAhan. Harmi, harmi, iso harmi. Perusoptimistina ajattelen, että filojen kehitystahti on niin kova, että vastaavia tuotteita tullee muualtakin saataville (mitähän esim. NaturalWorks tekee...).

Erittäin lyhyesti suuttimista

Suuttimia on helposti saatavilla 0.2-1.0 mm. Kokoamani e-villen Prusa i3 kloonin mukana tuli 0.3 suutin. Se on hyvä kompromissi. 

Kokeilin myös 0.2 ja 0.4 suuttimia. 
Suuttimeen on onneksi stanssattu sen koko, joten oikea koko löytyy, jos säilyttää suuttimia samassa lokerossa, laatikossa tms. Niistä 0.2 tekee 0.3 verrattuna terävämmät kulmat, joten piskuisten hammasrattaitten tekoon oiva väline. Suuremmalla suuttimella, kuten 0.4, on omat etunsa. Sillä tulosta syntyy nopeammin, kuin pienemmillä (yllätys, yllätys), tarttuvuus kasvaa jne. Suuttimen koko vaikutta voimakkaasti tulostusaikaan. 

Otetaan esimerkiksi 30x30x2.4 mm kiinteä kappale.

Tulostusajat karvalakki-Curan mukaan, kun muutetaan vain layerin korkeutta vastaamaan suutinta ja pidetään muut parametrit samoina, ovat seuraavat:

• 0.2 suutin ja 0.1 layer = 1 tunti 7 min
• 0.3 suutin ja 0.2 layer = 24 min
• 0.4 suutin ja 0.3 layer = 13 min

Layerin korkeus vaikuttaa tulostusajan lisäksi myös tuloksen laatuun, esim. 0.4 suutin ja 0.1 layer käyttää aikaa 34 min ja tekee siistiä jälkeä. Slicerin parametreilla valitaan sitten sopivin kompromissi tulostusajan ja -laadun suhteen.

Kuten mainitsin, suuttimen koko vaikuttaa myös tarttuvuuteen kahdella tavalla. Ensiksikin suuremmalla suuttimella tulee leveämpää nauhaa, jolloin tarttumispintaa tulee lisää. Toiseksi suuremmalla suuttimella voi tehdä paksumpia layereitä (ainakin eka kerros), jolloin pedin korkeussäätövirheitä saa vähän anteeksi.

Kun suuttimen vaihtaa, kokemukseni mukaan, se onnistuu helpohkosti ja turvallisesti seuraavasti (rohkeimmat ovat onnistuneesti vaihtaneet suuttimen irroittamatta koko lämmityselementtiä, lycka till):

1. Lämmitä suutin normaaliin filan lämpöön (kiinteäksi jämähtänyt fila suuttimessa vaatii "vähän" enemmän voimaa irrottamiseen)
2. Suojaa peti (pahvilla tms).
3. Nosta kelkkaa ja siten päätä  n. 50 mm, katkaise virrat ja irrota jäähdytyselementti kokonaisena tulostuskelkasta (kaksi ruuvia ja varo murjomasta mitään ja polttamasta sormiasi).
4. Tarvitset pään irroittamiseen kaksi kiintoavainta: lämmitysblokkiin kelpaa 17 mm ja itse suuttimeen 7 mm avain
5. Kierrä suutin irti (se on edelleen kuuma!!!)
6. Ruuvaa uusi tilalle ja kiristä se kunnolla, tarkista myös että jäähdytyselementti ja sen sisällä oleva putki on kireästi suutinta vasten. Niiden välissä ei ole mitään tiivistettä, joten ole tarkka ja tarvittaessa irroita putkikin, niin voit putsata sen pään filasta. Suuttimen saa kireälle kiertämällä sen loppuun asti kiinni vain lämmitysblokkiin, mutta em. putken ja suuttimen väliin voi silti jäädä rako, josta fila pursuaa sitten "hauskasti" pitkin lämmitysblokkia ja tipat pilaavat tulosteen.
7. Kiinnitä koko jäähdytyselementti takaisin tulostuskelkkaan. Mikäli oikeanpuoleinen pultti ei ala vetää, niin edessä on lisää purettavaa. Oikeanpuoleisen pultin mutteri (kuten hyvin muistat kokoamista 😀) on syvällä omassa tunnelissaan. Se muljahtaa helposti paikaltaan. Ei auta, kuin irrottaa koko tulostuskelkka niillä pulteilla, jotka kiinnittävät sen laakerointi levyyn, ravistella mutteri jne...

Hiilikuitufilan kanssa valmistajat suosittelevat terässuuttimia. Ne maksavat vain hiukan pronssisia enemmän (pronssiset vähän alle ja teräksiset vähän yli €:n). Terässuuttimista a) puhutaan ja b) tarjotaan varsin vähän netissä, joten oletan c) etteivät ne ole kovin kummoinen parannus. Tarttis varmaan kokeilla jotakin, kuten ei vielä entinen, mutta ei niin kauhean hyvin työssään onnistunut mies sanoisi.